Blogi

Mankkisen retoriikka on vain feministeille naljailua – vaikka muulta näyttäisi

Olen viime kuukausien julkisesta keskustelusta pannut merkille kaksi mielenkiintoista retorista kuviota. Jussi Mankkisen näkökulmakolumni "Nykyfeminismistä on solidaarisuus kaukana" edustaa näitä kumpaakin. Ensimmäinen retorinen kuvio on, että on oikeastaan parempi olla reilusti sovinisti kuin vaja

Blogi

Sote-lautakunta teki kompromisseja tiukassa taloustilanteessa

Syksyn kovin rutistus sote-lautakunnassa on takana, kun viime viikon kokouksessa käsiteltiin sekä talousarvio että sote-järjestämislain luonnoksen lausunto. Lautakunta äänesti myös kahdesta kiinteästi perusterveydenhuollon palvelutasoon liittyvästä asiasta. Tarpeellisia henkilöstölisäyksiä Talousarv

Blogi

Pyrin Pirkanmaan Vihreiden puheenjohtajaksi

Miksi lähden ehdolle? Olen ollut kuluvan vuoden PirVin hallituksessa. Tuona aikana olen huomannut, mikä PirVissä toimii ja mitä taas täytyy kehittää. Puheenjohtajana haluaisin terävöittää PirVin roolia kattojärjestönä. PirVi on matalan kynnyksen organisaatio ja hallituksessakin pystyn yhteistyössä

Blogi

Syksyn ensimmäinen sote-lautakunta: tehokkuutta kotihoitoon ja kestävää kehitystä sote-puolelle

Kokoustamisen alkaminen on varma syksyn merkki. Tänään aloitettiin sote-lautakunnan syyskausi. Elokuun kokouksen asialista oli arvattavasti maltillinen, mutta syyskuussa on luvassa talousarvion lähetekeskustelu ja uuden sote-järjestämislain luonnoksen kommentointi. Budjetinseuranta Viime syksynäteht

Blogi

Puhe taiteesta Feministi puhuu kellon ympäri -tapahtumassa 4.8.

Jokainen tarvitsee pysähtymisen kokemuksia. Parhaiten niitä tarjoaa taide. Parhaillaan vietetään Teatterikesää, johon tämä Tapahtumien yökin kuuluu. Tamperetta voi talvellakin nimittää maamme teatteripääkaupungiksi. Kahden laadukkaan laitosteatterin ohella meillä on runsaasti tasokkaita harrastaja-

Blogi

Puhe yhteiskunnan uudistamisesta Feministi puhuu kellon ympäri -tapahtumassa 4.8.

Päivi Räsänen piti vuosi sitten Kankaanpään kansanlähetyspäivillä puheen, josta nousi kohu. Puheessaan Räsänen totesi, että joskus laki ja omatunto eivät mene yksiin. Aion kohunkin uhalla sanoa, että olen tästä samaa mieltä. Suomalaisten oikeustaju ja nykyinen lainsäädäntö eivät aina kohtaa. Tästä

Blogi

Sortajat eivät tarvitse puolustajia

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps) on ollut viime päivinä esillä ulkopoliittisten kantojensa myötä. Helsingin Sanomien haastattelussa (2.8.) Soini antoi tukensa Israelille. Ukrainan tilanteen suhteen Soini on salaperäisempi. Kritiikki ei häntä hetkauta, eikä Soinilla ole halua keskus

Blogi

Pojat eivät ole vain poikia

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok) ehdotti twiitissään, että poikien oppivelvollisuus alkaisi kahdesta kolmeen vuotta tyttöjä myöhemmin. Vahasalo haluaisi karsia koulujen tasapäistämistä. On selvää, että ehdotus oli nopea heitto, joskin harkitsematon. Silti poikien pärjäämisestä

Blogi

Venkoilu tasa-arvoa vastaan on häpeäksi demokratialle

Keskiviikko alkoi synkästi, kun lakivaliokunta äänesti tasa-arvoista avioliittolakia puoltavaa mietintöä vastaan äänin 10-6. Äänestystulos oli pettymys, mutta myös valiokunnan jäsenten käytös jätti parantamisen varaa. Venkoilu on demokratian halventamista. Kansaa konservatiivisemmat edustajat eivät

Blogi

Vihreillä on nyt tehtävä: uudistaa yhteiskuntaa

Vihreiden puoluekokouksen hyväksymä uusi puolueohjelma on tarpeeksi radikaali, jotta vihreät olisi seuraavissa vaaleissa erottuva vaihtoehto. Vihreiden tehtävä on uudistaa yhteiskuntaa. Siksi olen valmis puolustamaan niitäkin ohjelman kantoja, joita en täysin jaa. Ajanmukaista päihdepolitiikkaa ”H

« Edellinen sivu Seuraava sivu »