Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok) ehdotti twiitissään, että poikien oppivelvollisuus alkaisi kahdesta kolmeen vuotta tyttöjä myöhemmin. Vahasalo haluaisi karsia koulujen tasapäistämistä. On selvää, että ehdotus oli nopea heitto, joskin harkitsematon. Silti poikien pärjäämisestä ja oppilaiden yksilöllisestä kohtaamisesta koulumaailmassa tulisi puhua enemmän.

Poikia on erilaisia. Kaikki pojat eivät ole rasavillejä, eivätkä kaikki tytöt hiljaisia ja kilttejä. Toivottavasti nykypäivän koulussa osataan tukea lasten kasvamista monipuolisiin sukupuolirooleihin. Vahasalon mallissa muu yhteiskunta yrittäisi häivyttää sukupuolieroja, kun samaan aikaan koulussa opetettaisiin, että kasvaminen liittyy vääjäämättä sukupuoleen.

”Pojat on poikia” on kätevin keino luistaa kasvatustyöstä. Siihen turvautumalla voi sivuuttaa huonon käytöksen, koulukiusaamisen tai keskittymisvaikeudet. Samalla ei tarvitse kohdata oppilaan yksilöllisiä tarpeita, joilla ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa.

Näköjään samaisella lauseella voi perustella myös oppilaiden eriarvoisen kohtelun.

Vahasalo sanoo vastustavansa tasapäistämistä, mutta tässä ehdotuksessa tulilinjalla on tasavertaisuus. Sukupuolten tasa-arvo ei ole aikuisten oikeus, vaan koskee myös lapsia. Millaisen viestin tämä antaisi lapsille tasavertaisuudesta? Aloitin itse koulutieni kaksoissiskoni kanssa. Suru olisi tullut puseroon, jos minun olisin täytynyt jäädä kotiin siskon lähtiessä kouluun.

Pärjäsin koko kouluaikani hyvin lukuaineissa. Liikuntatunneilla olin muita päätä lyhyempi ja ikätovereita heiveröisempi. Välitunneilla en kiipeillyt puissa enkä potkinut palloa.

Käytyäni neljä vuotta lukiota pääsin suoraan yliopistoon. Nyt olen ollut samassa lukiossa sijaistamassa. Jos minut olisi pantu kouluun 10-vuotiaana, olisin juuri saanut kolmannen vuoden lukiossa suoritettua.

Yläasteen viimeisellä luokalla pojat olisivat jo täysi-ikäisiä. Armeijaan mentäisiin 21-vuotiaana ja työelämäänkin siirryttäisiin viiveellä. Tämä ei ole kansantalouden kannalta tehokasta.

Nuorten miesten tie on kivinen.

Vuonna 2012 lukioon päässeistä 35 840:sta oli tyttöjä niin ikään noin 57 prosenttia. Ammattikoulussa aloittaneista 111 880 opiskelijasta naispuoleisia oli sielläkin niukka enemmistö, 51 prosenttia.

Ammattikorkeakouluun oli vuonna 2012 yhteensä 102 600 hakijaa, joista 60 prosenttia naisia ja 40 prosenttia miehiä. Sisään otetuista 37 400 taas naisten osuus oli 57 prosenttia. Hakeneista naisista paikatta jäi 66 prosenttia hakijoista. Hakeneista miehistä ulkopuolelle taas jäi 70 prosenttia.

Vuonna 2012, jolloin itsekin pääsin yliopistoon, hakijoista 40 prosenttia oli miehiä, mikä noudattelee ammattikorkeakoulun linjaa. Sisään otetuista miesten osuus oli 44 prosenttia.

Sisäänottomääriä huolestuttavampi mittari on tutkinnon suorittaminen. Vuoden 2009 uusista opiskelijoista 2012 vuoteen mennessä oli suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon vain yhdeksän prosenttia miesopiskelijoista. Vuonna 2009 aloittaneista naisopiskelijoista tutkinnon oli suorittanut 29 prosenttia. Vuoden 2008 uusista miesopiskelijoista oli vuoteen 2012 tutkinnon suorittanut 28 prosenttia, kun naisista yli puolet, 56 prosenttia, oli jo suorittanut amk-tutkinnon.

Yliopiston puolellakin naiset valmistuvat miehiä nopeammin. Vuonna 2009 aloittaneista miesopiskelijoista vuoteen 2012 mennessä alemman tai ylemmän tutkinnon oli suorittanut 14 prosenttia. Saman aloitusvuoden naisista alemman tai ylemmän tutkinnon suorittaneiden osuus oli 28 prosenttia. Vuonna 2008 aloittaneista miehistä vuoteen 2012 mennessä oli alemman tai ylemmän tutkinnon suorittanut vain joka neljäs (25%), kun taas naisista tutkinnon oli suorittanut 45 prosenttia. Vertailun vuoksi sanottakoon, että kandidaatintutkinnon tavoiteaika on kolme ja maisterintutkinnon viisi vuotta. Vuonna 2007 aloittaneista naisista tarkasteluvuoteen mennessä tutkinnon oli suorittanut 59 prosenttia, kun miehistä vain 37 prosenttia.

Yliopistossa olen tutustunut samanlaisen lapsuuden viettäneisiin nuoriin miehiin. Ei liene välttämättä yllättävää, että olemme päätyneet kirjallisuudenopiskelijoiksi. Aika moni miespuolinen kaverini yliopistossa on päässyt opiskelemaan ensimmäisellä yrityksellä – ja vielä onnistunut vaihtamaan alaakin pääsykokeen kautta kerran tai pari. Miksi heidän olisi täytynyt odotella kotona kypsymistä muutama ylimääräinen lukukausi?

Nuoren miehen elämästä menee vielä vuosi metsässä ryömimiseen ja homeisilla kasarmeilla hengailuun, vaikka moni tietäisi sillekin ajalle kehittävämpää tekemistä. Jos koulu vielä alkaisi pojilla kolme vuotta aiemmin, pakottaisi yhteiskunta miespuoliset odottelemaan yhteensä neljä vuotta.

Vahasalon ehdotusta on jo kiirehditty kritisoimaan. Esa Iivonen MLL:sta kehottaa kouluja katsomaan peiliin.

Haluan uskoa, että Vahasalon ehdotus oli äkkipikainen idea, eikä pitkään harkittu ulostulo. Silti itse aiheesta on tärkeää keskustella.

Paluu tyttö- ja poikalyseoihin ei ole ratkaisu. Ainoa kestävä ratkaisu on kehittää koulua oppilaiden yksilöllisten tarpeiden ehdoilla. Tämä ei ole aivan ilmaista, vaan vaatii opettajien kouluttamista, pienempiä luokkakokoja, erityisopetusta ja riittävän määrän aikuisia lapsen koulupäivän avuksi.

Tässä on kasvun paikka koko yhteiskunnalle. Kuntalaisten tulisi vaatia valtuutetuilta ja sivistyslautakunnilta, ettei kouluista enää säästetä. Kuten Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on osuvasti sanonut: ”maailman parasta koulua ei rakenneta säästämällä”. Kouluista säästäminen on niiden rankaisua, jotka eivät itse voi nousta barrikadeille. Toimiva koulu on kuitenkin ennaltaehkäisevää työtä parhaimmillaan. Se on sijoitus tulevaisuuteen. Tasapäistämistä ehkäistään yksilöllisellä kohtaamisella, ei jättämällä oppilaita ulos koulusta.

Lue lisää:

http://www.minna.fi/web/guest/korkeakoulutus-ja-tutkimus

http://www.stat.fi/til/opku/2012/opku_2012_2014-03-20_tie_001_fi.html

*Kirjoituksen luvut pyöristettyjä (prosentin ja sadan tarkkuudella)