Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps) on ollut viime päivinä esillä ulkopoliittisten kantojensa myötä. Helsingin Sanomien haastattelussa (2.8.) Soini antoi tukensa Israelille. Ukrainan tilanteen suhteen Soini on salaperäisempi. Kritiikki ei häntä hetkauta, eikä Soinilla ole halua keskusteluun. Soinin olisi hyvä ymmärtää, ettei sortajia tarvitse tukea.

”Hyväksyn Israelin toimet – tiettyyn rajaan saakka. Pitää muistaa, että Israel voi hävitä sodan vain yhden kerran. Jos se häviää, niin maata ei enää ole.” Tällä Soini antaa siunauksensa Israelin hyökkäykselle. Hän ei näe ristiriitaa siinä, että Israel on valloittanut palestiinalaisten alueet lähes kokonaan. Palestiinalaisilla ei ole paikkaa minne paeta. He ovat pakolaisia omassa maassaan.

Soini kertoo saaneensa ”kristikansalta” palautetta. On muistettava, että Soini ja hänen näkemyksiään ruokkivat hihhulit eivät ole koko ”kristikansa”. Suomessa on myös kristittyjä, jotka ovat huolissaan palestiinalaisista ja tuomitsevat Israelin hyökkäyssodan. Moni Raamattunsa lukenut ei löydä sieltä oikeutusta massamurhalle.

Israelin iskuissa on kuollut yli 1 700, joista suurin osa siviilejä, kun taas Israelin puolelta on kaatunut yli 60, joista enemmistö on sotilaita.

Lakivaliokunnan puheenjohtajalta odottaisi asiallisuutta. Heitto Erkki Tuomiojasta, Tarja Halosesta ja Liisa Jaakonsaaresta beduiiniteltassa jää ontoksi, kun sitä vertaa Tuomiojan naseviin ja kriittisiin analyyseihin konfliktista.

Joku on sanonut, että jos ei ole järkevää sanottavaa, ei tarvitse sanoa mitään.

Paitsi Israelin tukemiselle Soini antaa pikkusormen myös Putinille, mikä käy ilmi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelusta (1.8.).

Soinin mukaan Suomen pitäisi jättäytyä EU:n asettamien Venäjä-pakotteiden ulkopuolelle ja keskustella pakotteista kahden kesken. En usko, että homofoobikkona ja ihmisoikeuksien vastustajan profiloitunut Soini ainakaan haluaisi tiukempia pakotteita tai toisi keskustelupöytään suomalaisille tärkeitä arvoja.

Soini moittii vihreiden toimintaa energiapolitiikassa siitä, että nämä seisovat miljardien investoinnin edessä, millä hän viittaa tietenkin Fennovoiman ja Rosatomin kannattamattomaan ydinvoimahankkeeseen. On omituista, miten kritiikittömän tukensa – ja veronmaksajien rahat – Soini on valmis antamaan venäläiselle ydinaseita valmistavalle strategiselle valtionyhtiölle.

Jotain Soinin idänsuhteista kertoo sekin, että kohudosentti Johan Bäckman on viime vuonna kirjoittanut Moskovan luottavan Soiniin. En tiedä, miten uskottava lähde Bäckman on, mutta venäläiset hänen mukaansa sympatisoivat perussuomalaisia. Ainakin perhearvoissa.

Soini ei osaa erottaa omia arvojaan kaikille yhteisen politiikan tekemisestä. Omista arvoistaan saa pitää kiinni, mutta linjaukset pitäisi pystyä perustelemaan myös järkevin ja jaettavin argumentein. Uuden Suomen haastatellessa (3.8.) Soinia tämän saamasta kritiikistä, mies vastaa, ettei häntä hetkautua muiden mielipiteet. ”Minä perustelen omat kantani sillä, miten itse ajattelen.” Soini kiertää taantumuksellista kehäänsä. Olen tätä mieltä, koska olen tätä mieltä.

Soini ei ole tälläkään kertaa heikoimman puolella. Hänestä pienen Israelin (8 milj.as / 21 000 km2) historia arabimaiden keskellä oikeuttaa käymään vielä pienemmän Palestiinan (4 milj.as / 6 000 km2) kimppuun. Soini kehtaa väittää olevansa vähemmistön puolella.

Täältä käsin on helppo valita puolensa. Suomalaisten kiihkomielinen puolten valinta – suuntaan tai toiseen – tuskin edistää tai hidastaa konfliktia. Vaikka sanomisistaan ei suoraan joudu vastuuseen, on syytä harkita, mille on valmis antamaan siunauksensa. Hyvänä esimerkkinä ovat monet Ukrainan kriisin alkuvaiheen läpeensä suomettuneet kommentit. Niitä ei enää kuultukaan, kun Venäjä-mieliset separatistit ampuivat matkustajakoneen alas. Jokainen vaikeneminen on myönnytys hirmuhallitsijoille, valinta olla puuttumatta.

Toisaalta on hyvä, että täällä ollaan kiinnostuneita Gazan tilanteesta. Samalla kannattaa harkita, mihin tiedomurusiin luottaa. Sekä Gazan että Ukrainan konfliktissa käydään myös informaatiosotaa. Vaikka esimerkiksi tämä kuvasarja on havainnollistava ja vetoava, on hyvä muistaa, miten epäluotettava ja propagandistinen medium valokuva on.

Totta on sekin, että Israelin ja Gazan kriisissä vastakkain eivät ole hyvä ja paha. Sodissa on vain häviäjiä. Pahiten sodista kärsivät niihin osattomat. Hamasin raketti-iskut ovat tuomittavia. Kuitenkin raja täytyy vetää johonkin. Israelin kaltainen läpeensä aseistettu sortaja ei tarvitse tukea. Israelilla on tiettävästi ydinaseita, mutta se on kieltäytynyt yhteistyöstä IAEA:n kanssa.

Kriisi on hyvin monimutkainen. Muurin molemmin puolin lapset opetetaan pienestä pitäen katkeriksi ja vihaamaan toisiaan. Jos tunteet kuumenevat jo Suomessa, voi vain miettiä, miten pelko, viha ja epätoivo vaikuttavat kriisialueella.

Tukea tarvitsevat nyt Gazan siviilit, sillä heistä ei ole kiinnostunut Hamasin radikaali siipi sen enempää kuin Israel. Iloisin uutinen Gazan kriisistä on se, että kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr) päätöksellä ulkoministeriö antaa 350 000 euroa Kirkon Ulkomaanavun työhön Gazaan.

On ymmärrettävää, että viime aikojen uutisointi herättää tunteita. Viha synnyttää yleensä vain lisää vihaa. Siksi tuntemukset tulisi kanavoida oikein. Hyviä keinoja ovat ainakin Gazassa toimivien avustusjärjestöjen tukeminen ja päättäjien patistaminen toimiin sortamisen lopettamiseksi. Arjessakin voi vaikuttaa, esimerkiksi boikotoimalla Israelin siirtomaa-alueiden tuotteita. Keskustelun merkitystä ei voi korostaa liikaa. Meidän on osoitettava niin Gazan kuin Ukrainan kriisin uhreille, että me olemme heidän tukenaan.

 

Jaa:
Tagged With:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.