Olen viime kuukausien julkisesta keskustelusta pannut merkille kaksi mielenkiintoista retorista kuviota. Jussi Mankkisen näkökulmakolumni ”Nykyfeminismistä on solidaarisuus kaukana” edustaa näitä kumpaakin.

Ensimmäinen retorinen kuvio on, että on oikeastaan parempi olla reilusti sovinisti kuin vajavainen feministi. Parempi olla edes yrittämättä, jos ei onnistu maailmanparannuksessaan huomioimaan kaikkia osapuolia ja ratkomaan jokaista ongelmaa.

Kolumnissa tämä näkyy feministeille naureskeluna ja vahingonilona siitä, kun nämä eivät olekaan huomioineet juuri tätä puolta, maahanmuuttajataustaisten naisten ongelmia.

Tällaisessa ajattelussa pidetään jotenkin huonoina niitä ihmisiä, jotka edes yrittävät. Toisekseen tällöin jaotellaan hyvin helposti maailma hyviin ja pahoihin – tai paremminkin hyvinä muka itseään pitäviin ja jonkinlaisiin nöyriin realisteihin. Minä vain haluaisin kysyä, millaista maailmankuvaa tällä edistetään? Näkisivätkö näin ajattelevat oikeasti mieluummin maailman, jossa kukaan ei edes yritä.

Toinen on se, että ei voida puuttua yhteen ongelmaan, jos on olemassa toinen, pahempi ongelma. Epätasaiset vanhempainvapaat, mutta tyttöjen ympärileikkaukset! Yksi nainen pörssiyhtiön johdossa vs. yli sata miestä, mutta jossain naiset eivät saa mennä kouluun!

Näyttäkää minulle se lista, jossa on kaikki maailman ongelmat kategorioittain. Aletaan sitten ratkoa niitä järjestyksessä pahimmasta lievimpään. Tai sitten voidaan vain lopettaa se pahempien ongelmien heittely, kun sen tarkoituksena on vain toimia tekosyynä sille, ettei tarvitsisi puuttua mihinkään.

Mankkinen tekee täysin kestämättömiä yleistyksiä ja heittelee olkiukkoja ilmaan edes haluamatta ymmärtää sitä, mitä kritisoi.

”Kun feministille tai muuten naisten oikeuksista pauhaavalle henkilölle esittää kysymyksen siitä, onko usean helsinkiläislähiön katukuvassa tiuhaan liehuva niqab (vain silmät näkyviin jättävä vaatekokonaisuus) tasa-arvoa edistävä asuste, vastauksena on enmäoikeintiedä tai onniinvaikeakysymys.”

On oikeasti monisyinen kysymys, missä menevät tasa-arvon, länsimaisen kulttuurin, oman kulttuuriperinnön ja uskonnon, lainsäädännön, oman valinnan vai pakottamisen rajat. Näkisin, että feminismin tehtävänä ei ole antaa simppeleitä pakettiratkaisuja, vaan aktiivisesti etsiä, nostaa esiin ja purkaa sukupuolittuneita valta-asetelmia.

Huomattavaa on se, että eivät ei-feministiset liikkeet ole puuttuneet sen paremmin maahanmuuttajanaisten kohtaamiin ongelmiin. On selvää, että feminismi sopii näidenkin epäkohtien esiin tuomiseen.

En ihan ymmärtänyt, miksi Mankkinen asettaa vastakkain sukupuolten tasa-arvoa Pohjoismaissa ja arabimaissa ajavat. Minusta tasa-arvo ei ole täällä valmis. Ei edes siksi, että jossain tehtävää on vielä enemmän.

Totta kai olen huolissani siitä, että naisia ja tyttöjä kohdellaan todella julmasti joissakin yhteisöissä. Se pitää tuomita. Samalla tiedostan sen, että feminismiä tukevilla liikkeillä on ollut omat kipuilunsa sen suhteen, miten pitkälle jossakin kulttuurissa voidaan asioita perustella vain sillä, että se kuuluu kulttuuriin. Tuskin kukaan on kuitenkaan sitä mieltä, että naisten ympärileikkaukset ovat hyväksyttäviä.

Mankkisen kolumnin sanomana ei ollut huoli tyttöjen kohtaamasta raa’asta väkivallasta, vaan että feminismi sucks – ainakin nykyisessä muodossaan länsimaissa. Ja sekin olisi kiva tietää, miksi Yle julkaisee tällaista pikku nokkelaa kynäilyä. Meillä kun on koko internet leikkikenttänä omien ärsytyksenkohteiden sättimiseen.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on ollut runsaasti tyhjää retoriikkaa. Liioittelua liioittelun vuoksi, ironiaa tai persuhuumoria ilman mitään edistettävää maailmankuvaa, joka kielikuvallisen puheen taustalle tarvitaan, jotta retoriikka olisi kommunikaationa onnistunutta.

Tällaista sanahelinää on myös Mankkisen kolumni. Tosin olisi ehkä jopa väärin sanoa tätä tyhjäksi retoriikaksi. Pikemminkin tämä teksti edustaa vaarallista retoriikkaa, jossa näennäisen hyvän taakse kätketään pelkkää vihanpitoa yhtä liikettä kohtaan.

Jaa:
Tagged With:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.