Jos samaa sukupuolta olevien liitto on Timo Soinille homoliitto, eri sukupuolta olevien liiton voi tasapuolisesti nimetä heteroliitoksi. Minullekin avioliitto – miehen ja naisen, miehen ja miehen, naisen ja naisen, jos eduskunta suo – on sen verran pyhä, ettei Soinin tarvitse sitä halventaa.

Soinin tölväisyille ja plokeille on helppo naureskella. Soininkin olisi syytä muistaa, että sanat ovat aina vallankäyttöä. Sana on teko. Voimme antaa toiselle arvon tai halventaa toista. Vastuullinen aikuinen asettaa sanansa siten, ettei tieten tahtoen loukkaa muita.

Soinin tapa halveksua homoseksuaaleja on väkivaltaa sanojen tasolla. Se on ajattelemattomuudessaankin julmaa.

En tiedä, mitä Soini tarkoittaa avioliiton yleisillä reunaehdoilla. Ainakaan ne eivät ole kovin pitkäperinteiset. Naisten avioliiton ikäraja nostettiin 15-vuotiaasta 17-vuotiaaksi vasta 1911. Ikärajana 18 vuotta on ollut vasta viimeiset 26 vuotta.

Oras Tynkkynen on koonnut lisää hyviä esimerkkejä avioliiton traditioista blogitekstissä Kuinka perinteistä avioliittoa kannatat?

Jos olisin Perussuomalaisten puheenjohtaja, jota en ole, kysyisin kenen asiaa ajan. Perussuomalaisten kannattajista 49 prosenttia kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. On synti ja häpeä, ettei Soini ota äänestäjien tahtoa huomioon, vaan ajaa diktaattorin elkein vanhoillisia näkemyksiään puoluekurin turvin.

On totta, että Soinin katolisuus on nostettu turhankin voimakkaasti esille. Paljon mielenkiintoisempaa on se, miten yliedustettuja uskonnolliset yhteisöt ovat olleet asiantuntijoina lainmuutosta valmisteltaessa. Laki ei vaikuta kirkkokuntien käytäntöihin, eikä meillä ole valtionkirkkoa.

En puuttuisi asiaan, jos kyseessä olisi vain satunnainen katolinen ravimies. Tässä tapauksessa katson aiheelliseksi ripittää Soinia, sillä hän on kuitenkin puolueensa puheenjohtaja. Soinin koviin sanoihin on onneksi havahduttu jo puolueen sisälläkin. Hyvä niin.

Jos kokoomuksen meinaa haastaa, ei luulisi olevan varaa suututtaa kansaa.

Sen lisäksi, että Soini halveksii homoseksuaaleja, hän haukkuu myös tasa-arvoisen avioliittolain kannattajia ”tärähtäneistöksi”. Tähän lukeutuu puolet myös hänen puolueensa äänestäjäkunnasta.

Teoilla on seurauksensa. Toivottavasti Soinin rumilla sanoilla on seurauksensa tulevissa eduskuntavaaleissa.

Taloustutkimuksella teetetyssä kyselyssä lakimuutoksen vastustajat, 34 prosenttia, jäivät vähemmistöön. Tasa-arvoista avioliittolakia kannattaa 58 prosenttia suomalaisista. Allekirjoittajia kansalaisaloite keräsi ennätyksellisen määrän.

”Me olemme pysäyttämättömiä.”

Julkaistu myös US Puheenvuorossa

Jaa:
Tagged With:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.