Perusteetonta puhetta vähävaraisista

Keskiviikkona oli tämän valtuustokauden toiseksi viimeinen valtuuston kokous. Käsiteltävänä oli Asemakorttelin kaava. Kävin läpi, mitä varavaltuutettu Sundström kaava-asiasta sanoi – ja miksi sitä voi olla aiheellistakin kritisoida. Varavaltuutetulle löytyy puolustajia, mutta puolustajaa tarvitsevat myös vähävaraiset.

Asemakorttelin kaava on valtuustokauden merkittävimpiä päätöksiä, sillä siinä kuntakeskustaan saadaan uutta asumista. Samalla radanvarren – turvamääräyksistä johtuen – hankalasti hyödynnettävä tontti saadaan opiskelija- ja senioriasumiseen. Kun olen kunnanhallituksessa nähnyt esittelyvideoita kohteesta, on siinä luvassa laadukasta ja yhteisöllistä asumista. Opiskelija- ja senioriasuminen tekee Lempäälästä houkuttelevan kohteen varmasti esimerkiksi monille Tampereella opiskeleville nuorille.

Keskustelun aloitti kokoomuksen Marja Sundström. Jälkikäteen keskustelua käytiin kuitenkin ennen muuta Satu Kosolan (vas) puheenvuorosta, jossa hän esitti kokoustilanteessa hämmästyksensä tavasta, jolla osa valtuutetuista puhui vähävaraisista kuntalaisista. Asiaa on jo tovi puitu sosiaalisessa mediassa, mutta haluan kiinnittää huomioni siihen, mitä Sundström tarkalleen ottaen sanoi.

Mitä Sundström sanoi?

Sundströmin puheenvuoron alkuosa oli pitkälti allekirjoitettavissa: kuntakeskusta tarvitsee uusia asukkaita, jotka mahdollistavat kahviloiden, ravintoloiden ja muiden palveluyritysten menestymisen kuntakeskustassa. 

Siihen se kuitenkin jäi:

”Mutta arvoisa puheenjohtaja, kuitenkin haluan nostaa esille tämän kehityksen erään piirteen, joka kieltämättä aika paljon huolestuttaa. Nimittäin se asia, että tästä uudisrakentamisesta radan molemmin puolin sekä itä- että länsipuolella hyvin merkittävä osa on tätä niin kutsuttua sosiaalista asuntotuotantoa. Tämä nähdäkseni merkitsee sitä, että tällä tavoin suorastaan houkuttelemme tänne kuntaan muuttajiksi väkeä näihin asuntoihin, koska sitä tarjontaa on niin valtavan paljon. Kaiken lisäksi näistä uusista asunnoista merkittävä osa on muita kuin perheasuntoja, eli varsin vähäisten neliöiden vuokrayksiöitä ja -kaksioita.

Puheenjohtaja, on toki hyvin tärkeää, että kunta huolehtii omista vähävaraisista asukkaistaan tarjoamalla näille kohtuuhintaisia asuntoja. Sitä en ollenkaan kiistä. Mutta kysyn samalla, onko järkeä sitten siinä, että me houkuttelemme kuntaan tarkoituksella iäkkäitä ja kenties jopa varsin vähävaraisia uusia asukkaita. Kuten tiedämme hyvin, nykyisen lainsäädännön mukaan on mahdollista muuttaa kotikuntaa kenen tahansa ikään ja terveydentilaan katsomatta. Näin ollen ihmettelen kovasti, että samalla kun verotuloja kaivataan kipeästi lisää, kun kuntien lakisääteiset velvotteet koko ajan kiristyy ja niitä lisätään, jopa siinä määrin, että maan ylimmän johdon taholta väläytetään kuntaveroruuvin huomattavaa kiristämistä, niin mitä me tehdään täällä Lempäälässä: me hamuamme kuntaan asukkaita, jotka läheisessä tulevaisuudessa todennäköisesti tulevat tarvitsemaan kovasti kunnan tarjoamaa hoivaa ja erikoissairaanhoitoa. Ja vastineeksi todennäköisesti tulee huvinkin vähäistä verokertymää. Näen, että tätä kehitystä on syytä pohtia ja oikein todella huolella.”

Puheenvuoro kaipaa monenlaista oikomista. Käyn niitä seuraavassa läpi. Asemakorttelista vain radanvarren tontti on ARA-rahoitteista asumista. Sen sijaan toinen kaavan tontti on yksityisen maanomistajan (joka toki halutessaan saa myydä tai vuokrata tonttinsa eteenpäin).

Lempäälässä ARA-vuokra-asuntoja on kaikkiaan vain 10 prosenttia kaikesta asuntokannasta. Omistusasuntoja on Lempäälässä 75 prosenttia kaikista asunnoista.

Sundström puhuu, että ”suorastaan houkuttelemme tänne kuntaan muuttajiksi väkeä näihin asuntoihin”. Totta kai asuntoja rakennetaan siksi, että niihin muuttaa ihmisiä. Tyhjillään olevaa keskustaa tuskin kukaan toivoo. Kunnanhallitus toisessa käsittelyssään päätti, että rakennuttajalta edellytetään enemmän kolmioita – vähintään neljännes kaikista asunnoista ja yksiöitä korkeintaan 35 prosenttia asunnoista.

Loppupuolella puheenvuoroa Sundström esitti harmituksensa myös liian pienistä asunnoista:

”Mutta mitä meillä on tarjolla ikääntyville lempääläisille? Karkeasti pelkistäen me tarjotaan heille kunta- ja taajamakeskustojen miniasuntoja, joiden ahtaisiin neliöihin ei saa mahtumaan edes pöytää, jonka ympärille kattaa kahvit lapsille ja lapsenlapsille.”

Väite ei pidä yksinkertaisesti paikkaansa. Senioriasumista koskevasta suunnitelmasta näkee, että asunnot ovat 33–55 neliön kokoisia. Niihin kaikkiin mahtuu paremmin kuin hyvin pöytä. Olisi hyvä, jos valtuustossa ei levitettäisi väärää tietoa, kun materiaaleistakin käy ilmi, että asuntojen koot ovat kasvaneet. Senioriasunnoista tehtiin suurempia siten, että ne eivät ole kooltaan alle 35 neliön suuruisia. itse 31 neliön asunnossa asuvana tiedän, että sinne mahtuu mööpeli jos toinenkin.

Kuka on vähävarainen?

En ihmettele, jos Sundströmin puheen kohta herätti ihmetystä:

”Puheenjohtaja, on toki hyvin tärkeää, että kunta huolehtii omista vähävaraisista asukkaistaan tarjoamalla näille kohtuuhintaisia asuntoja. Sitä en ollenkaan kiistä. Mutta kysyn samalla, onko järkeä sitten siinä, että me houkuttelemme kuntaan tarkoituksella iäkkäitä ja kenties jopa varsin vähävaraisia uusia asukkaita.”

Puheessa toistuu asetelma, jossa vähävaraiset ovat huollettavia ja huolehdittavia. Sundströmin kuva vähävaraisista on varsin ennakkoluuloinen. Suomalaisista 1,9 miljoonaa eli 40,5 prosenttia tienaa vuodessa alle 20 000 euroa. Lyhyen korkotuen ARA-vuokra-asunnoissa yhden asukkaan bruttotulojen raja on 3 540 euroa kuussa. Sosiaalisesta asunnontuotannosta hyötyvät siis monet, eivät vain ”kunnan omat vähävaraiset” tai muut näennäisen köyhät. On vaikea ajatella, miksi 3 500 euroa tienaava ei käyttäisi palveluita siinä missä vähän enemmänkin tienaava.

Jos verotuloja ajatellaan, tuo Asemakorttelin omistusasumisen tontti niitä mitä todennäköisemmin. Ja jos verotuloja haluaa lisätä, ainahan voi myös nostaa kuntaveroa.

Sundströmin muotoilut ”hamuamisesta” ja ”houkuttelemisesta” ovat omiaan antamaan vaikutelman, että puheessa asetetaan ihmisryhmiä vastakkain ja toisia paremmiksi kuin toiset. Mitä taas tulee itse väitteeseen siitä, että pian meillä on hoivaa ja erikoissairaanhoitoa tarvitsevia asukkaita, on syytä muistaa, ettei palveluidentarve määräydy yksin varallisuuden perusteella. Yhtä lailla hyvätuloinen vanhus voi tarvita sairaanhoitoa. Menestyvän johtajan syöpäsairaus maksaa kunnalle sekin. Nähdäkseni Sundström ei ollut puheessaan huolissaan siitä, että varallisuuserot näkyvät myös terveyseroina, vaan siitä, ettei vähävaraisia tulisi kuntaan enempää.

Ystävällinen muistutus Sundströmille ja samalla tavalla ajatteleville: suurikaan kuntaveron maksuosuus ei todennäköisesti kata niitä palveluita, joita yksittäinen ihminen elämänsä aikana tarvitsee. Verotuksen idea on se, että maksamme jokainen yhdessä, kykyjemme mukaan, ja yhteisestä potista katamme kaikkien tarpeet tasapuolisesti. Kun kokoomusryhmästäkin on tällä kaudella valtuustosalissa väitetty, että verotus on varkautta, se on päinvastoin yhteistyötä.

Kun Sundström taas sanoo, että ”nykyisen lainsäädännön mukaan on mahdollista muuttaa kotikuntaa kenen tahansa ikään ja terveydentilaan katsomatta”, hän viittaa niinkin uuteen lainsäädäntöön kuin perustuslakiin. Siinä taataan jokaiselle oikeus valita asuinpaikkansa. Ihmettelen kovasti, jos Lempäälän kunnanvaltuustosta löytyy sellaista tietämystä, jolla voidaan lähteä perusoikeuksia haastamaan. Oikeus asumiseen on ihmisoikeus.

Vaalipuheesta

Jos myöhemmissä keskusteluissa Satu Kosolaa on syytetty ”vaalipopulismista”, eiköhän Sundström itse aloittanut sen viittaamalla pääministeri Sanna Marinin (sd) puheisiin progressiivisesta kuntaverosta (joka on sinällään vastustettava idea).

Kun valtuustossa puhutaan omalla nimellä ja kasvoilla, en pidä liioiteltuna sitä, että kommenteissaan valtuutetut viittaavat myös toisiin nimellä. Valtuutetun kaiketi kuuluu sanoa sellaista, jonka takana seisoo.

Pääosin kokoomuslaiset ovat some-keskusteluissa vedonneet valtuuston eettisiin ohjeisiin. Itsekin niiden valmisteluun tällä kaudella osallistuneena voisin muistuttaa siitä, että samoissa ohjeissa on periaatteena, että kiitokset annetaan julkisesti ja moitteet kahden kesken tai ryhmäpuheenjohtajien kautta. Nyt nähty menettely ei sitä periaatetta noudata.

On totta kai tärkeää, että kunnioitamme toinen toisiamme valtuustotyöskentelyssä. Yksittäisellä päättäjällä tosin näyttää olevan puolustajansa jo nyt. Toisin on vähävaraisten tai tulevien kuntalaisten laita. Kosola esitti hämmästyksensä heidän puolestaan. Vastaavia äänenpainoja taas ei ole some-keskusteluissa liiaksi ilmaantunut. Olen sen sijaan itsekin kertalleen esittänyt kokouksen jälkeen hämmästykseni siitä, millä tavalla puhumme kokouksissa ”huonoista veronmaksajista”. Valtuutettu tai varavaltuutettu pystyy sittenkin paremmin puolustautumaan kritiikiltä kuin sellainen ihminen – nykyinen tai tuleva lempääläläinen – josta on helppo esittää perusteettomiakin yleistyksiä julkisessa kokouksessa.

Haluan uskoa, ettei Sundström puhunut tarkoituksella vähävaraisista siinä sävyssä kuin sen voi sanatarkasti puhetta läpikäymällä ymmärtää. Haluan ajatella, että kyse on jonkinlaisesta ymmärtämättömyydestä sitä kohtaan, miten monenlaiset eri ihmiset edullisemmasta asumisesta hyötyvät. Ehkä jälkipyykin ja pahoittelun arvoista voisi kuitenkin olla myös ymmärtämättömyys, eikä vain siitä huomauttaminen – vaikka se tapahtuisi sitten julkisesti valtuuston kokouksessa.