Näiden vaalien kovat listat realisoituivat kuuden istuvan mepin putoamisena. Äänestäjät ainakin löysivät parempia vaihtoehtoja, jos eivät suoranaisesti olleet pettyneitä nykyisiin. Vaalit eivät ole päätepiste, vaan alku. Kun vaalit on käyty, alkaa toimittajien, aktiivisten kansalaisten ja uusien meppien työ toden teolla.

Ehdokkaiden kesken kovin kähinä ja pahimmat pettymykset nähtiin oikealla. Alex Stubb oli odotettu voittaja, mutta Henna Virkkunen nousi parlamenttiin ainakin minun yllätyksekseni. Virkkunen sai 43 829 ääntä. Sirpa Pietikäinen oli suositumpi, mutta Virkkusen taakse jäivät niin Petri Sarvamaa (37 862) kuin Eija-Riitta Korholakin (27 453). Sarvamaan kannatuksesta suli noin 10 500 ääntä ja Korholan pudotus oli peräti 24 000 ääntä – mikä muuten on lähes saman verran kuin Oras Tynkkysen äänisaalis.

Oma osansa saattaa olla meppien tarkemmalla vahtimisella.

Kokoomuksen äänestäjät saattoivat hyvinkin olla pettyneitä siihen, miten Sarvamaa ja Korhola parlamentissa käyttäytyivät. Kun tarjolla oli laadukkaita, uusia ehdokkaita, he antoivat äänensä näille. Esimerkiksi Korholan puppu vihreän politiikan vastustamisesta ja globaalista ilmastosopimuksesta ei uponnut äänestäjiin.

Ainakaan Korhola ei peitellyt pettymystään tulokseen. Vaalianalyysissa hän keskittyy selittelemään omaa huonoa tulostaan. Saman asian olisi voinut kuitata sanomalla, että kaksilla rattailla ajaessa saattaa pudota niiden väliin. Korhola putosi.

Korhola ei aio asettua eduskuntavaaleissa ehdolle, sillä on omien sanojensa mukaan europoliitikko. Syy tähän voi olla sekin, että eduskunnassa ei saa puuhata mitä tahtoo äänestäjiltä salassa. Välimatka Brysseliin on mahdollistanut tämänkin – tosin internet ja some ovat tulleet apuun.

Minä uskon, että kokoomuksessa ollaan vain tyytyväisiä, jos Korhola ei sotke kokoomuksen linjaa änkyröinnillään.

Tulevaisuudesta ei saa tietoa, mutta arvauksia voi aina esittää. ”Aika ei ole vielä kypsä, mutta veikkaan, ettei mene kahtakaan vuotta, jolloin kukaan ei Euroopassa enää halua kuulla vihreästä politiikasta. Se on tullut jo nyt liian kalliiksi mutta ei tarpeeksi ilmeiseksi. Silloin kaivataan paluuta takaisin järkevään ympäristösuojeluun, ja silloin viestini ymmärretään.”

Korholan tiellä on vain tosimaailma. Miljöpartiet nousi kokoomuksen sisarpuolueen ohi näissä vaaleissa. Suomesta valituista mepeistä monet ovat ilmaston asialla. Suomalaiset ovat havahtuneet siihen, että vihreää politiikkaa tarvitaan. Tämä näkyi tuloksessa, vaikka vihreiden toinen meppipaikka menikin. Uusista mepeistä monet ovat puolueiden vihreimpiä ehdokkaita.

Kirjoitin Pirkanmaan Tuulen kolumnissa siitä, kuinka ilmastomyönteiset ehdokkaat pärjäsivät, vaikka ilmastonmuutoksesta keskustelu oli turhan vaisua. Samaan tapaan hyvänä mittarina toimii Suomen Luonnonsuojeluliiton sitoumus, jossa on 10 erinomaista tavoitetta, joita ehdokkaat lupaavat meppeinä edistää. Parlamenttiin päässeistä viisi allekirjoitti SLL:n sitoumuksen. Vihreiden 20 ehdokkaasta 19 oli allekirjoittanut sitoumuksen, kokoomuksesta ainoastaan Pietikäinen.

Kotimaan media on vahtinut meppejä laiskanlaisesti, mutta yhden mepin sekin pudotti. Mitro Repo nousi parlamenttiin hurjalla äänimäärällä. Nyt hänen kannatuksestaan putosi hurjat 63 000 ääntä pois – jäljelle jäi vain noin 8  jatkopaikan kannattajaa. Äänimäärällä mitattuna Repo oli heikoiten menestynyt istuva meppi.

Kuten jonkun pudonneen ehdokkaan slogan kuului, ”rankat ajat vaativat kovat osaajat”. Kun SDP:n kannatus jäi laihaksi, valikoitui parlamenttiin demareista kaksi osaavaa poliitikkoa. Yritys oli kova, sillä SDP:n lista oli varsin nimekäs.

Kenties kovimman tappion koki Sari Essayah (kd.). Hän sai viidenneksi eniten ääniä, 61 264, ja paransi tulostaan viime vaaleista seitsemällä tuhannella. Tässä näkyy puolueen merkitys. Essayah jäi yksin, sillä toiseksi suosituin ehdokas Päivi Räsänen sai vain 12 718 ääntä. Räsänen onnistui hädin tusin tuplaamaan äänimääränsä eduskuntavaaleista, vaikka nämä olivat valtakunnalliset vaalit. Vaaliliitto olisi tullut tarpeeseen.

Suurin osa valituista mepeistä edustaa uudenaikaista politiikkaa, liberaaleja arvoja ja ilmastomyönteisyyttä. Sellaisiksi mutu-tuntumalta lasken Stubbin, Virkkusen, Jäätteenmäen, Kyllösen, Kumpula-Natrin, Hautalan, Jaakonsaaren ja Pietikäisen.

Pidän positiivisena asiana, että 13 mepin joukkoon mahtui neljä ensikertalaista. Uutta verta tarvitaan parlamentissa. Toki kaikki mepit ovat poliitikkoina kokeneita. Se on ymmärrettävää, sillä valtakunnallisissa vaaleissa tarvitaan nimeä ja näkyvyyttä. Näissä vaaleissa viimeiseen parlamenttipaikkaan (Nils Torvalds, rkp) tarvittiin yli 29 300 ääntä.

Äänestystuloksesta ei voi suoraan päätellä pettymystä istuviin meppeihin, mutta se on varmaa, että uusista ehdokkaista löytyi houkuttelevampia vaihtoehtoja. Kovan politiikan sijaan kaivattiin sovittelijoita.

Vaalipäivä on vaalien huipennus, mutta todellisuudessa se on vasta lähtölaukaus. Nyt on median ja aktiivisten kansalaisten vuoro valvoa, että mepit toteuttavat lupauksiaan ja tekevät arvojensa mukaista politiikkaa. Mediaa ripitettiin vaalien alla vähäisestä Euroopan parlamentin seuraamisesta. Nyt olisi aika tehdä parannus.

Äänestäjä, pidä mandaatistasi huolta. On tärkeää aktiivisesti seurata ehdokkaiden tekemisiä parlamentissa. Lisäksi 150 000 äänestäjän oikeusturvan vuoksi toivon, ettei Stubbia valita takaisin Suomeen ja kokoomuksen johtoon.

Tämä kirjoitus myös Uuden Suomen Puheenvuorossa