Kuvituskuva

Valtuustoinfo 25.9.2017

Kuljun pienten lasten talo 

Lempäälän kunnanvaltuusto kokoustaa kohtalaisen tauon jälkeen viime viikon keskiviikkona. Valtuustoinfossa oli suorastaan jonkinnäköistä jälleennäkemisen riemua pitkän kokoustauon jälkeen. Partiolaiset tarjosivat nokipannukahvit ennen kokousta. Virta-kampukselle oli ainakin aurinkoisena syysiltana mukava tulla, kun takana näkyi Ahtialanjärvi ja komea kampusrakennus hohti uutuuttaan (arvatenkin pientä remonttia on vielä syyslomien aikaan edessä, esimerkiksi pistorasiat olivat unohtuneet puupaneelin taakse). 

Vähän viimeistelyä vaativat myös joukkoliikennejärjestelyt: Lempäälän keskustasta tultaessa pysäkiltä ei ollut suojatietä kampuksen puolelle. On ymmärrettävää, että bussi kulkee Tredun ja lukion aikataulujen mukaan. Joukkoliikennettä käyttävälle Virta-kampus on kuitenkin ilta-aikaan vähän vaikeasti saavutettava. Jos haluaa tulla klo 18 alkavaan valtuuston kokoukseen ajoissa, on tultava bussilla joka on perillä jo 17.10 aikaan (ryhmien kokoontumiset alkavat sentään jo puoli kuudelta). Illalla busseja ei enää kulje, vaan edessä on reilun vartin kävely kuntakeskukseen. Ainakaan valtuutettujen joukkoliikenteen käyttöä tämä ei ehkä edistä. Ehtookoto oli sijaintinsa puolesta julkisella liikenteellä helpommin saavutettavissa.

Sulkolan asemakaava

Lempäälä kaupungistuu hyvää vauhtia ja keskustaan tulee uusia asukkaita. Sulkolaan rakentuu 12-kerroksinen kerrostalo. Kaava on arvattavasti saanut paljon palautetta lähialueen asukkailta. Vaikka kanava onkin kulttuurisesti arvokasta miljöötä, jo nyt lähistöllä on kerrostaloja. Asukasmäärä tulevan elävöitetyn kuntakeskustan välittömässä läheisyydessä lupaa hyvää myös palveluiden ja joukkoliikenteen suhteen. Tässä mielessä erityisesti parkkinormin väljentäminen (1 autopaikka / 100 m2) ilahduttaa. Naapurikunnissa on hyviä esimerkkejä siitä, että veden tai radan ääreen korkeiden talojen rakentaminen ei ole lapsille eikä muillekaan asukkaille vaaraksi. Mitä tulee parkkinormiin, niin töihin kuin uusien asukkaiden luo kylään pääsee myös bussilla, junalla ja pyörällä.

Vastaukset arviointikertomukseen

Arviointikertomus on hyvä tiivistys myös uudelle valtuustolle aiemman valtuuston työstä ja kauden tuloksista. Kun talousarvioprosessi on muuttunut siten, että tavoitteiden ja mittareiden määrää on vähennetty ja prosessiajattelua tuotu mukaan, on selvää, että mittareissa ja tavoitteissa on parantamisen varaa. Samoin arviointikertomusprosessissa lienee vähäsen päivittämisen tarvetta, jotta jatkossa kysymykset ja vastaukset ovat hyödyllisempiä.

Osavuosikatsaus

Lempäälän kunta on tehnyt fiksusti ja katkaissut osavuosikatsauksen nyt toukokuun loppuun, mihin myös edellinen valtuustokausi loppuu. Osavuosikatsaus on siis tilanne, josta uusi valtuusto aloittaa.

Työttömyydestä tulee Lempäälälle edelleen kasvavia kuluja. Verotuloilla työllisyyden lisääntyessä ei niitä taiteta, sillä summat ovat epävarmoja. Kuntaliiton ennusteen mukaan kasvu alkuvuoteen verrattuna olisi 400 000 euroa. Sen sijaan positiivista on se, että työpaikkojen määrä on selvästi lisääntynyt, samoin rakentaminen on vilkastunut.

Näillä näkymin vuoden 2017 tulos voi muodostua jopa positiivisemmaksi kuin talousarviossa asetettu tavoite. Nollatulos tai jopa plussan puolelle jäävä tulos on siis syytä ottaa tavoitteeksi – myös investointipaineet ovat edelleen tuntuvia. Paljon vaikuttaa myös se, mikä on erikoissairaanhoidon lopullinen tilaus PSHP:lta. Avustusten osalta tilanne poikkeaa paljon, sillä Kelalle siirtyneeseen perustoimeentulotukeen varattua osuutta ei tarvinnut käyttää juurikaan paikkaamaan, mutta sen myötä myöskään avustusta ja takaisinmaksua valtionosuuksista ei tullut.

Kuljun Ruusan talon hanke

Kuljun koulun läheiselle tontille ajateltua pienten lasten taloa on suunniteltu hyvä tovi, mutta nyt suunnitelmat uhkaavat tyssätä sekä kustannusten kasvuun että palveluntarpeen muutoksiin.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *