Blogi

Tampere tarvitsee jatkossakin sivistysyliopiston

Yliopistomaailma elää kovassa murroksessa. Kenties kovimmat paineet tulevat tällä hetkellä valtion taholta, kun Sipilän hallitus säästää koulutuksesta ja tutkimuksesta historiallisen kovalla kädellä. Vaatimuksia yliopistoille esitetään myös työelämästä käsin. Tässä keskustelussa tieteen itseisarvost

Blogi

Samalla puolella pöytää

Edunvalvonnassa ei ole kyse vain opiskelijoiden edun ajamisesta, vaan tiedeyhteisön parhaan edistämisestä. Opiskelijat ja opetushenkilökunta eivät ole vastapooleja, vaan saman yhteisön jäseniä. Molempia osapuolia tarvitaan ja aika usein intressit ovat yhteisiä. Tiedeyhteisön parhaan edun löytäminen

Blogi

Edunvalvonta jatkuu kampuksen ulkopuolella

Opiskelijoita yhdistää moni muukin asia kuin kampuksella vietetty aika. Opiskelijat ovat usein aika yhteneväinen ryhmä myös kaupunkilaisina, kuluttajina ja palveluiden käyttäjinä. Monia opiskelijoita yhdistää samankaltainen elämäntilanne. Opintojen aloittaminen tietää usein muuttoa uudelle paikkaku

Ajankohtaista

Olen ehdolla Tamyn edustajistoon

Olen ehdolla Vihreältä listalta Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon. Minua voit äänestää numerolla 188. Mitä edustajistossa ajaisin? 1) Olisin sivistyksen ja humanismin puolestapuhuja. Laadukasta perustutkimusta ja opiskelijoiden valinnanvapautta ei saa unohtaa yliopistomaailman uud