Edunvalvonnassa ei ole kyse vain opiskelijoiden edun ajamisesta, vaan tiedeyhteisön parhaan edistämisestä. Opiskelijat ja opetushenkilökunta eivät ole vastapooleja, vaan saman yhteisön jäseniä. Molempia osapuolia tarvitaan ja aika usein intressit ovat yhteisiä. Tiedeyhteisön parhaan edun löytäminen vaatii kuitenkin vuoropuhelua. Tamylla on kykyä ja kopo-osaamista, josta on apua, jotta vuoropuhelua syntyy opettajien ja opiskelijoiden välillä mutta myös hallopedien (eli hallinnon opiskelijaedustajien) kesken.

Hallopedina olen päässyt kuulemaan ja näkemään professorien, lehtoreiden ja opettajien arkea. Opettajat arvostavat opiskelijoita. Opiskelijat ovat potentiaalisia tulevia tieteentekijöitä, tuovat alalle uutta ja raikasta näkökulmaa ja ovat sanavalmiita ja kriittisiä kanssakeskustelijoita. Luonnollisesti suhde on hierarkkinen: opettajilla on enemmän tietoa, valtaa ja kokemusta alalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö opiskelijoita tulisi kuulla – ja opettajat tekevät sen mielellään.

Asiakkuusdiskurssi sopii huonosti yliopistoon. Opettajat eivät tarjoa opetuspalveluja, vaan kertovat oman ja kollegojen tutkimuksen tuloksista alttiina kriittiselle tarkastelulle. Toisin kuin asiakkuusdiskurssissa, yliopistossa opettajat voivat myös vaatia opiskelijoilta: tehtävien suorittamista, vastuun kantamista ja osallistumista. Tavoitteena ei ole tarjota opiskelijoiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin sopiva tietopaketti, vaan etsiä yhdessä parempaa, totuudenmukaisempaa ja kriittisempää tietoa. Hyvässä yliopistoyhteisössä opettajat nauttivat opetuksesta ja tutkimuksesta ja opiskelijat saavat laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta.

Toimin tällä hetkellä varajäsenenä yksikön johtokunnassa sekä tutkinto-ohjelmani OPS-työryhmässä. Aiemmin olen ollut johtokunnan varsinainen jäsen. Lisäksi toimin ainejärjestön puheenjohtajana.

Vaikutusmahdollisuuksia on, mutta niiden löytäminen vaatii aktiivisuutta niin opiskelijalta kuin ainejärjestöiltä. Olemme kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry:ssä kehittäneet kaksivuotisen kauteni aikana erityisesti kopo-toimintaa. Ainejärjestöjen tehtävänä on olla muutakin kuin kaveriporukoita, jotka järjestävät bileitä. Tässä Tamylla on merkittävä rooli: miten parantaa tiedottamista, keskustelua ja järjestöaktiivien osallistamista, jotta koulutuspolitiikasta tulisi kaikkien ainejärjestöjen ydinkysymys?

Kopo-toimintaan panostamisesta voisi palkita ainejärjestöjä esimerkiksi rahallisesti tai lisätä koulutuspoliittisen edunvalvonnan merkittävyyttä ainejärjestöjen vuotuisessa toiminta-avustusten haussa. Kopo-toiminta ei niinkään vie rahaa, mutta sen toteuttaminen tavoittavasti ja innostavasti vaatii ainejärjestöissä työtä ja perhetymistä. Toimivaa edunvalvontaa kuitenkin tarvitaan, jotta opiskelijat kokevat opinnot mielekkäiksi ja motivoiviksi.

Tampereen yliopistossa kolmikanta toteutuu jo nyt kohtalaisen hyvin. Opiskelijoilla on edustus yliopiston virallisissa toimielimissä. Parantamisen varaakin on. Hallopedien toiminnasta olisi hyvä saada enemmän tietoa kaikille opiskelijoille. Tamy voisi tarjota foorumeita ja olla ideoimassa yhdessä hallopedien kanssa erilaisia toimintatapoja tämän edistämiseksi. Myös hallopedien ja edustajiston yhteys kaipaisi vahvistamista.

Olen hallopedina ollut aktiivisesti yhteydessä omaan ainejärjestööni. Olen saanut tästä kiitosta, sillä yksikön taloudenpito tai OPS-työ eivät suinkaan ole kaikille jäsenille tuttuja. Samalla oma mandaattini tehdä päätöksiä on vahvistunut, kun tiedän, mitä kanssaopiskelijat ovat asioista mieltä. Tämä on kuitenkin hallopedin omalla vastuulla, eivätkä kaikki osaa, ehdi tai välttämättä viitsi osallistaa muita opiskelijoita.

Virallisissa päätöksentekoelimissä oleva opiskelijaedustus turvaa sen, että opiskelijoita on kuultu ennen viimeistä nuijan kopautusta. Oman kokemukseni mukaan virallisissa elimissä päätökset on usein valmisteltu varsin huolella. Tästä johtuen opiskelijajäsenen voi olla vaikeaa tehdä muutosesityksiä tai löytää mahdollisia epäkohtia itse kokouksessa.

Virallisten elinten ohella olisi yhtä tärkeää saada opiskelijoita mukaan valmisteleviin työryhmiin. Kun opiskelijat otetaan mukaan jo valmisteluvaiheessa, saadaan päätöksiin varmuudella mukaan myös opiskelijoiden näkökulma. Valmistelussa voi myös tulla opiskelijaedustajilta ihan uusia avauksia.

OPS-työryhmät ovat yksikköjen ja oppiaineiden vastuulla. Niiden vastuulla on kuitenkin suurilta osin opetuksen kehittäminen, kurssitarjonta, linjaukset ja muutokset. Kun käsitellään kerättyä palautetta tai keskustellaan eri suoritustavoista, on välttämättömän tärkeää kuulla opiskelijoita. Tamy voi muistuttaa yksikköjen johtoa ja opettajia, miksi tämä on tärkeää. Siinä missä opiskelijoille ei aina aukea, miksi opettajat tekevät joitain ratkaisuja, on opettajien välillä vaikea hahmottaa, mitkä asiat edistävät tai hankaloittavat opiskelua ja kurssien suorittamista. Siksi OPS-työryhmät ovat loistava paikka vuoropuhelulle.

Yksi tärkeimpiä keinoja opetuksen kehittämiseen on palautteen kerääminen. Sähköinen palautejärjestelmä on viimein korvaamassa paperiset ja vaihtelevat käytännöt. Se tuottaa vertailukelpoista, tallessa olevaa ja helposti seurattavaa tietoa. Kirjallisuustieteen OPS-työryhmässä teimme päätöksen ottaa järjestelmä käyttöön kaikkien kurssien osalta.

Järjestelmän lisäksi tarvitaan vielä taitoa oikeanlaisten kysymysten esittämiseen ja rakentavan palautteen antamiseen. Sillä tavoin palautteen antaminen on miellyttävää ja motivoivaa. Jotta palautteen antaminen koetaan tärkeäksi, on palautteella oltava vaikutusta. Joidenkin opettajien keräämä puolivälipalaute on yksi hyvä keino saada konkreettisia vaikutuksia jo saman kurssin puitteissa. Tällaista käytäntöä kannattaa ehdottaa missä tahansa oppiaineessa.

Myös vuoropuhelua hallopedien välillä tarvitaan. Käytännöt vaihtelevat oppiaineittain ja yksiköittäin. Kun hallopedit saadaan saman pöydän ääreen, voidaan levittää hyviä käytäntöjä ja hakea taustatukea huonojen kritisoinnille. Tähän Tamy voi jälleen tarjota välineitä ja kannustaa hallopedeja.