Kirjoituksia muualla

Pelottelun politiikkaa

Mielipidekirjoitukseni vastauksena kansanedustaja Mikko Alatalon (kesk.) kirjoitukseen "Hallitus pakkoliittää Lempäälän, Vesilahden ja muut ympäryskunnat Tampereeseen" (LV-S 8.1.). Tämä kirjoitus on julkaistu lvs.fissä 9.1.Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) kirjoitti pakkoliitoksista ja kotikuntie

Kirjoituksia muualla

Kunta kuntoon vastuullisella politiikalla ja uusilla käytänteillä

Julkaistu Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 4.12. lyhennettynä Kunnanvaltuusto kokoontui taloussuunnitelman 2014-16 puitteissa keskiviikkona. Varsinkin sote-menot herättivät keskustelua. Mielestäni Lempäälässä kaivataan vastuullista politiikkaa. Menokuria voidaan toteuttaa myös uusien toimintatapojen

Kirjoituksia muualla

Lahjakkuus ei saa jäädä varallisuudesta kiinni

Julkaistu Aamulehden Puheenaihe-kommenteissa 15.8.2013 Saara Kokko pohti Puheenaihe-kirjoituksessaan ”Juokse köyhä, se on ilmaista!” (AL 11.8.), kenen pitäisi kustantaa vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastukset.    Aihe on tärkeä niin nuorten kuin yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta. Köyhyy

Kirjoituksia muualla

Konsulteillekin on paikkansa

Julkaistu Lempäälän-Vesilahden Sanomien Lukijalta-palstalta 8.8.2013 Varatuomari Markku Leino kysyi edellisessä lehdessä (LV-S 5.8.), mihin kunnanhallitus tarvitsee konsultteja. Esimerkeiksi hän nosti Silta tulevaisuuteen –hankkeen ja lähidemokratiaillan. Molemmat ovat hyviä esimerkkejä siitä, että

« Edellinen sivu