Nuorten kohtaamista, ideointia luottamushenkilöiden kesken ja hyviä päätöksiä. Välillä tulee päiviä, jolloin saa kokea politiikassa toimimisen monia hienoja puolia. Keskiviikko oli sellainen päivä.
Aamulla olin Rekrytorilla jututtamassa ja jakamassa esitteitä Vihreiden kojulla. Samalla tuli jututettua monia nuoria ja opittua taas itsekin. Lukioikäiset osaavat kysyä hyviä kysymyksiä, jotka todella haastavat omiakin tietoja ja jäsentelykykyä. Vaalilappusia jakaessa alkoi jo hyvin virittäytyä vaalitunnelmiin. Toki feissaamisessa on heikkoutensa: vaikka lappuja menisi, ei sanoma välity yhtä helposti.
Puhuimme päivän aikana siitä, miten monet saattavat seurata pitkään sivusta puolueen tai nuorisojärjestön toimintaa, mutta eivät uskaltaudu mukaan. Se on ymmärrettävää, sillä kokouksiin tai tapahtumiin osallistuminen ilman, että tuntee ketään muista paikalla olevista vaatii uskallusta. Silloin ihmiskontaktin saaminen on eduksi. Nyt joku Rekrytorilla juttelemaan tullut voi osallistua kokoukseen ja tietää ainakin jonkun vihreän nuoren jo etukäteen paikalle saapuessaan.
Rekrytorilla tapasi myös muiden puolueiden nuorisojärjestöjen edustajia. Vapaamuotoinen jutustelu on virkistävää. Vaikka eri puolueiden edustajat katsovat asioita vähän eri näkökulmista, kaikki haluavat vaikuttaa huomisen yhteiskuntaan. Politiikkaakin puhuttiin, mutta enimmäkseen vaihdettiin hyviä käytänteitä, juteltiin järjestötoiminnasta ja pohdittiin eurovaalien tiimoilta yhteisiä tapahtumia.
Paikalla oli myös eurovaaliehdokas ja ViNOn toinen puheenjohtaja Maria Ohisalo, joka pääsi hyvin kohtaamaan nuoria ja osallistui myös paneelikeskusteluun.
Iltapäivällä suuntasin sote- ja sivistyslautakuntien yhteiseen kokoukseen, joka koski päivähoidon hallinnollista siirtoa sotesta sivistystoimeen. Tässä kokouksessa lautakuntien oli tarkoitus vaihtaa ajatuksia, mikä tehtiin learning café –menetelmällä. Jokaisessa pöydässä oli pöytäliina, johon oli tarkoitus kirjoittaa kommentteja yhdestä kysymyksestä.
Luottamushenkilöiden piti pohtia miltä päivähoidon siirto näyttää lapsen, perheen tai henkilökunnan näkökulmasta ja mitä asioita tulisi ottaa huomioon. Kun jokainen oli kirjoittanut kommenttinsa yhdessä keskusteltua, vaihdettiin pöytää siten, että yksi ryhmästä jäi saman pöydän isännäksi tai emännäksi ja selosti seuraavalle ryhmälle, mitä edelliset olivat pohtineet.
Ryhmäni muut jäsenet olivat sivistyslautakunnasta. Yhdessä ideoiden saimme paljon parempia ja täsmällisempiä huomioita aikaan. Luottamushenkilöt tuntuivat kautta linjan suhtautuvan hieman varauksella päivähoidon siirtoon ja sen vaikutuksiin. Lopuksi viranhaltijat vastailivat kysymyksiin ja esittivät omia huomioita aiheesta. Substanssiin palaan tuonnempana oman kirjoituksensa kera.
Learning café oli itselleni ennestään tuntematon toimintatapa. Erityisen ilahtunut olin siitä innokkaasta keskustelusta, jota luottamushenkilöt kävivät. Tehtävään sitouduttiin ja oltiin valmiita kuuntelemaan muiden mielipiteitä. Vaikka osa lautakuntien jäsenistä on valtuustossa tai toiminut pitkään kuntapolitiikassa, otettiin kaikki lautakuntien jäsenet huomioon. Learning café toimi keskustelun ilmapiiriä avaavana. Vaikka aikaa käytettiin lähes kaksi tuntia, ei pöytäliinaan kirjoittelu ja muiden kanssa keskustelu tuntunut edes kokoukselta.
Tämän jälkeen lautakunnat pitivät vielä omat kokouksensa. Sote-lautakunnassa oli onneksi varsin vähän käsiteltäviä asioita. Yksi niistä oli liittyminen KanTa-palveluihin. Sen tarkoituksena on koota kaikki potilaan tiedot sähköiseen järjestelmään. eArkisto sisältää potilaan tiedot ja sähköisen lääkemääräyksen, Omakanta taas mahdollistaa potilaalle tietojensa katselun. Osaan tiedoista on siis pääsy myös potilaalla verkkopankkitunnuksilla tunnistautumalla. KanTa-palveluihin liittyy myös eResepti. Palvelu otetaan Lempäälässä käyttöön syksyllä 2014.
Järjestelmään liittyminen on kutakuinkin pakollista, mutta aiheesta on syytä olla innoissaan. Mikäli järjestelmä vain toimii, on tässä palvelu, jota tämän päivän tietoyhteiskunnassa kaivataankin. Tämänkin järjestelmän kohdalla on tietysti kiinnitettävä huomiota tietoturvaan ja asiakkaiden informoimiseen. On myös muistettava, ettei kaikilla ole verkkopankkitunnuksia tai nettiyhteyttä. Joka tapauksessa uudistus on hyvä. Toivon mukan lähitulevaisuudessa omien potilastietojen seuraaminen on yhtä luontevaa kuin pankkiasioiden hoitaminen.