Yritin jo matkalla vaalivalvojaisiin kirjoittaa ylös ajatuksiani tästä keväästä. Rehellisesti sanottuna olin varautunut lähinnä lievään pettymykseen ja odotettua huonomman tuloksen käsittelyyn. Ennakkoäänten julkistamisen jälkeen sellaiseen ei enää tarvinnut valmistautua.

En tiedä, miten vaalivoitto tehdään, vaikka teimmekin sellaisen niin Pirkanmaalla kuin valtakunnallisesti.

Selvää on, että siihen tarvitaan sellaiset teemat, jotka puhuttelevat. Äänestystuloksen ja monien vaalien alla käymieni keskustelujen pohjalta vaikuttaa siltä, että teemamme olivat puhuttelevia: ihmiset ovat valmiita näkemään uusiutuvan energian potentiaalin työllistämisessä, arvostavat koulutuksen puolestapuhujia ja haluavat perustulon parantamaan perusturvaa.

Vaalityön terävin kärki ovat ehdokkaat. Pirkanmaalla meillä oli erinomainen lista ja todella kovatasoisia ja erilaisia ehdokkaita. Uudet kansanedustajat Satu Hassi ja Olli-Poika Parviainen jatkavat siitä, mihin Oras Tynkkynen jäi. Satu on yksi omia idoleitani politiikan kentällä – kuten varmaan monelle muullekin. Olli-Pojassa ihailen laajaa tietämystä vihreästä politiikasta, pitkäjänteistä työtä ja tapaa kohdata ihmiset. Tulpista ja imukupeista en sitten tiedä.

Pelkät erinomaiset ehdokkaat eivät vielä riitä. Tarvitaan niitä, jotka ovat valmiita seisomaan vaikka räntäsateessa jakamassa flaikkuja, niitä, jotka levittävät blogitekstejä eteenpäin somessa, niitä, jotka antavat rahaa ehdokkaalle kohtalaisen epävarmaa työhakemusta varten.

Vaikka en ollut itse vielä näissä vaaleissa ehdolla, ovat nämä olleet itselleni henkilökohtaisimmat. Ei ollut helpoin paikka tulla 22-vuotiaana piirin puheenjohtajaksi vaalikeväänä. Oikeastaan neljä kuukautta osoittautuivat vielä paljon vaativammaksi kuin olin osannut edes odottaa. Mielessä jäytää aika monta juttua mitkä olisi voinut tehdä toisin ja aika moni asia tuli opittua kantapään kautta.

Minun onneni oli se, että mukana näitä vaaleja tekemässä oli minua kokeneempia ja terävämpejä tyyppejä. Se on kuitenkin sanottava, että tähän astisen elämäni aikana tämä kevät on ollut opettavaisin. Olen oppinut politiikasta. Olen esimerkiksi tänä keväänä oivaltanut, miten kaupungeilla on potentiaalia ihmisten hyvinvoinnin, menestyksen ja onnellisuuden edistäjinä.

En tiedä, ovatko vaalit ihmisen parasta aikaa, mutta ainakin olen tänä keväänä saanut tutustua todella upeisiin ihmisiin. Kyllä sellaisen eteen pari tuntia räntäsateessa seisookin.

Vaalit eivät kestä vain vuotta tai yhtä kevättä, vaan kyse on pitkäjänteisemmästä prosessista. Tästä hyvänä esimerkkinä on vaikkapa Touko Aallon läpipääsy Keski-Suomesta. Moni ehdokas teki näissäkin vaaleissa jo hyvää työtä kuntavaaleja tai seuraavia ek-vaaleja varten.

Olisi tulos ollut mikä tahansa, olisin ollut moneen asiaan tyytyväinen näissä vaaleissa. Erityisen paljon ilahdutti nähdä miten näkyvästi, erottuvasti ja positiivisesti vihreät ehdokkaat kampanjoivat. Ehdokkaat tekivät hyvää yhteistyötä. Puolueen bussikiertue oli mielettömän hyvä ja näkyvä, mutta myös osallistujille hauska kokemus. Äänimäärä ei ole ainoa mittari kampanjan onnistumiselle.

Loppuun vielä se pakollinen: koko maan äänestystulos on hieman huolestuttava, jos haluamme viedä Suomea eteenpäin, edistää yhdenvertaisuutta ja kestävää kasvua. Minä uskon, että vihreiden viime vaaleista toipuneessa kannatuksessa ja kasvussa koko maan puolueeksi on merkkejä siitä, että meidän ratkaisuehdotuksemme otetaan tosissaan ja nähdään vaihtoehtona vanhalle politiikalle.