Julkaistu Pirkanmaan Tuulen keskiviikkokolumnina 28.5.

Viimeisenä päivänä ennen vaaleja kuulin lähes ensimmäisen kerran puhuttavan ilmastonmuutoksesta. Olin Helsingissä Maailma kylässä –festivaaleilla. Siellä oltiin järjestetty ahkerasti eurovaalipaneeleja, joissa myös puhuttiin oikeista aiheista.

Heikki Sairanen kirjoitti vaalianalyysissaan Pirkanmaan tuulessa, että viidennes vihreiden äänestäjistä antoi äänensä jollekin muulle puolueelle. Ennen vaaleja painotettiin, että toinen meppi säilyy vihreillä, jos omat äänestävät. Näin ei käynyt ja tämä vei toisen paikan.

Jotain kertoo se, mistä ennen vaaleja keskusteltiin. Ennen vaaleja ounasteltiin, että Ukrainan kriisi nousee keskustelun kärkeen ja turvallisuuspolitiikka saa ihmiset liikkeelle äänestyspäivänä. Ukrainan kriisistä puhuttiin jonkin verran, mutta ennen kaikkea keskustelu jäi Suomen Nato-jäsenyyden spekulointiin. Nato-keskustelua taas hallitsi keskustelu Nato-keskustelusta.

Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö pohti tuoreeltaan vaalitulosta näin: ”Ilmastosta ei puhuttu, vaikka kiire on vain lisääntynyt päästöjen vähentämisessä. Meidän on osoitettava, että vihreät on Se porukka joka saa reilun muutoksen aikaan ilmaston, tasa-arvon ja työn puolesta Euroopassa ja Suomessa. Emme ole pikavoittoja hakeva puolue, mutta joka päivä meidän on ansaittava kansalaisten tuki teoillamme – hallituksessa ja muualla.”

Vaalikoneissa ja tenteissä ilmastonmuutos jäi turvallisuuspolitiikan, työllisyyden ja liittovaltiosta tivaamisen jalkoihin.

On huomattavaa, että vihreiden ehdokkaista pärjäsivät parhaiten ilmasto-osaajat Heidi Hautala ja Oras Tynkkynen. Euroopan parlamentissa jatkavat myös Liisa Jaakonsaari (sd.) ja Sirpa Pietikäinen (kok.), jotka ovat olleet tekemässä pääosin ilmastomyönteistä politiikkaa.

Sen sijaan ilmastoasioissa äänestäjiä puijannut Eija-Riitta Korhola (kok.) menetti viime vaaleista 24 000 ääntä. Vertailun vuoksi sanottakoon, että varasijalle yltänyt Oras Tynkkynen keräsi vaaleissa 24 754 ääntä.

Äänestäjien parissa siis olisi ollut tilausta ilmastokeskustelulle.

Tampereella kampanjoidessa huomasi, että ilmastosta ei puhuttu myöskään kaduilla. Paikallispolitiikan ohella ehdokkaat ja kampanjassa mukana olleet saivat kerta toisensa vastata vanhoihin ennakkoluuloihin: vihreät ovat vieneet työpaikat, teollisuus karkaa halpamaihin, rikkidirektiivi tuhoaa telakat ja ilmaston lämpeneminen ei johdu ihmisestä.

On vaikea puhua omista vaaliteemoista, jos ensin joutuu kumoamaan aina samat argumentit, eikä omille teeseille saa tilaa keskustelussa. Harhaluuloille annettiin tekohengitystä myös kevään vaalitenteissä turhaan ahkeraan.

Ruotsin Miljöparitet nousi toiseksi suurimmaksi. Voisi tietysti lohduttautua sillä, että aika ei vain ollut vielä kypsä vihreille näissä vaaleissa. Ongelma on siinä, että meillä ei ole aikaa odotella parempia päiviä. Ilmastonmuutoksen kanssa on kiire.

Maailma kylässä –festivaaleilla puhuttiin kehitysmaiden koulutuksesta, ilmastonmuutoksesta, Ukrainan tilanteesta ja EU:n globaalista omatunnosta. Ainoastaan aiheet eivät olleet hyviä, vaan myös ehdokkaat toivat esiin näkökulmia ja osaamistaan. Ehdokkaiden välille syntyi eroja.

Nämä ovat asioita, joihin EU on sopivan kokoinen toimija. Näissä vaaleissa olisi pitänyt nostaa ilmastonmuutos esiin. Syy ei suinkaan ole vain vihreiden. Agendan asettavat puolueet yhdessä, media ja aktiiviset kansalaiset.

Ilmastonmuutos ei ole vain vaalikysymys. Hallitus antaa piakkoin esityksen ilmastolaiksi. Tämä on merkittävä askel. Jos teemme arvojemme mukaista työtä ahkerasti lopun vaalikauden ajan, huomaavat äänestäjät sen ensi kevään eduskuntavaaleissa. Tärkeintä ei ole vaalivoitto, vaan sitkeä ja jatkuva työ ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Tutustu Pirkanmaan Tuuleen, uuteen vihreään verkkolehteen Pirkanmaalla!