Julkaistu Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden aikakauslehti Rönsyssä (1/2014).
Joskus toisen ihmisen kohtaaminen voi muuttaa suunnitelmat. Ystäväni lähti toissa vuonna Wieniin vaihtoon. Ensimmäisen syksyn aikana hän tutustui Romanian unkarilaiseen nuoreen mieheen. Vaihtovuosi vaihtuikin toiseksi lukukaudeksi, Tampereen yliopisto Wienin yliopistoon, opiskelijasolu yhteenmuuttoon.
On haikeaa, kun lapsuudenystävä, jonka kanssa on nähnyt lähes päivittäin, muuttaa noin kahden tuhannen kilometrin päähän. Toisaalta olin jokseenkin osannut odottaa, että hän joskus lähtisi ulkomaille. Ystävälleni kävi hyvin. Hän löysi toisen samanlaisen kansainvälisen ihmisen, itsensä ja toisen etsijän.
Moni ystäväni on parin vuoden sisään muuttanut ulkomaille. Osa pysyvästi, toiset vaihtoon lyhyemmäksi aikaa. Minun ikäluokkani on varttunut Euroopassa, jossa lähteminen on yhtä helppoa kuin jääminen.
Ennen Schengenin sopimustakin on ollut liikkuvuutta. Jälkipolvet ovat osuvasti nimittäneet ranskalaista filosofia ja kirjailijaa Denis Diderot’a (1713-84) Venäjän keisarinna Katariina Suuren televisioksi. Hän piti vierailuillaan ja kirjeillään keisarinnan ajan tasalla Euroopan ajattelun tuulista. Emme ole enää yksittäisten kansainvälistyneiden ihmisten varassa. Kosmopoliitin käsite on käynyt turhaksi.
Eikä matkustelu ole ainoa tapa nähdä maailmaa. Internet ja some ovat tuoneet sen sormenpäiden ulottuville. Romaanikaan ei kulttuureihin tutustumisen välineenä ole käynyt vanhanaikaiseksi. Pikemminkin päinvastoin: se tarjoaa hitaamman ja tematisoidun ikkunan toisiin kulttuureihin.
Eurooppalaisen identiteetin jäljillä
Teoksessa Questions of Cultural Identity (toim. Mill, Stuart & de Gay, Paul, 2011) Stuart Mill esittää, että identiteetissä on kyse prosessista. On tarpeetonta etsiä muuttumatonta yhtenäisyyttä tai kulttuurin jakamaa yhteenkuuluvuutta. Globalisaatio tekee identiteetistä olemisen sijaan joksikin tulemista ja jonkin identiteetin representoimista.
Eurooppalainen identiteetti jatkuvassa muutostilassa kunkin ajan ihmisten tarpeista riippuen. Identiteettiä rakennetaan, kun koetaan ja kohdataan, nähdään ja opitaan. Identiteetin etsintä voi näyttää juurettomuudelta, vaikka se voi olla juurien ulottamista paljon pitemmälle. Identiteetin ei tarvitse olla kytköksissä lähtöpaikkaan. On turha kysyä, mistä nykyihminen on kotoisin. Millin mukaan nykyihmisen identiteetti on fragmentoitunut. Se on pieninä palasina kohtaamisissa.
Ajatusta yhteisestä eurooppalaisesta identiteetistä on kritisoitu osittain syystä. Helleeninen ja kristillinen kulttuuripohja tuntuu kaukaiselta. Lähihistoria koostuu keskinäisistä sodista. Maantieteelliset erot ja intressien kirjo ovat merkittävät.
Identiteettiä on kenties etsitty väärästä paikasta. Sitä pitäisi etsiä ihmisistä.
Katseet kannattaa suunnata rautateille. Lentokoneella pääsee nopeasti, mutta junassa näkee maailman – ja samalla asialla olevia matkalaisia. Reilaajat, vaihtarit ja muut matkustajat rakentavat eurooppalaista identiteettiä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Heitä yhdistää halu löytää jostakin vertaisensa, oppia ja ymmärtää muita. Eurooppa tarjoaa etsimiselle kontekstin. Identiteetti rakentuu välitilassa, taitekohdassa kahden kulttuurin välissä.
Mihin politiikkaa tarvitaan?
Helpon liikkuvuuden sivutuotteena Eurooppa on tullut myös kansainvälisen rikollisuuden ja ihmiskaupan kannalta otolliseksi maaperäksi. Onko vapaan liikkuvuuden symboli rikollinen vai reilaaja? Poliittisilla päätöksillä voidaan rakentaa Eurooppaa jommankumman ehdoilla. Rajat sulkemalla hillitään rikollisuutta – mutta myös vuorovaikutusta.
Erilaisuuden voi nähdä uhkana tai omaa maailmankuvaa rikastuttavana. Voimme valita, suhtaudummeko toiseen kulttuuriin hämmästellen vai halveksuvasti. Kaikkea ei pidä hyväksyä. Oma panoksemme eurooppalaisen identiteetin rakentamiseen on pitkälti kiinni siitä, mitä arvoja edistämme.
Eurooppalaista identiteettiä luodaan parhaiten positiivisessa vuorovaikutuksessa. Omaa identiteettiään etsivät rakentavat eurooppalaisen identiteetin.
Tämä kirjoitus myös Uuden Suomen Puheenvuorossa