Kuvituskuva

Ryhmäpuheenvuoro arviointikertomuksesta vuodelta 2017

Pidin valtuustoryhmämme ryhmäpuheenvuoron Lempäälän kunnan tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2017 valtuuston kokouksessa ke 30.5.2018:

Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut, viranhaltijat ja muut,

Lempäälän vihreä valtuustoryhmä haluaa kiittää tarkastuslautakuntaa sen tekemästä hyvästä työstä.

Työ ei ole ollut aivan helppo, sillä tarkastuslautakunta on toiminut varsin merkittävien muutosten taitekohdassa. Kuten arviointikertomuksesta käy ilmi, tarkasteltavan ajanjakson aikana on viety maaliin luottamushenkilöorganisaation uudistus, on vasta totuteltu uuteen taloussuunnitelmaprosessiin ja valtuuston ja lautakuntien vastuunjakoon sekä hallinto-, henkilöstö- ja talousprosessiin. Lisäksi tarkastuslautakunta on joutunut peilaamaan kunnan toimintaa ja taloutta kahta strategiaa, edellisen valtuuston tekemää ja uutta, viime joulukuussa hyväksyttyä, vasten.

Viime vuonna valtaan astui myös uusi valtuusto, jossa on monia ensikertalaisia valtuutettuina. Startti on ollut vauhdikas ja työläskin, kun päätettävänä on ollut muun muassa tuo strategiaprosessi, jossa pitää kyetä katsomaan pitkälle tulevaisuuteen. Kyse ei kuitenkaan ole yksinomaan siitä.

Politiikan tutkimuksessa puhutaan siitä, miten politiikka on monimutkaistunut. Rivivaltuutetun tai lautakunnan jäsenen tulisi kyetä omaksumaan vaikeitakin asioita. Tämä näkyy uskoakseni myös Lempäälän kuntapolitiikassa. Myös arviointikertomuksessa valtuutetut toivoivat enemmän lisäinfoa, iltakouluja ja seminaareja päätöksenteon ja mielipiteen muodostuksen tueksi. Samoin tarkastuslautakunta kehotti kunnanhallituksessa suurten asiakokonaisuuksien yhteydessä ensin varaamaan aikaa lähetekeskustelulle ennen varsinaista päätöskokousta.

Kun itse tulin viime kaudella mukaan, puhuimme moneen otteeseen siitä, miten Lempäälä on kunta, jossa on panostettu tekeviin käsiin.

Kuitenkin viime vuoden menokuri on näkynyt tässäkin suhteessa. Esimerkiksi hyvinvoinnin palvelualueen osalta arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta on kysynyt, onko tarkoituksenmukaista myydä ylihammaslääkärin palvelua muille kunnille, kun Lempäälän kuntalaiset joutuvat jonottamaan. Samoin on kysytty vammaispalveluiden ja sosiaalityöntekijöiden henkilöresurssin riittämisestä ja mitoituksesta. Kysymys on ennen kaikkea siitä, miten hyvin kuntalaiset saavat palvelua. Kun palvelua tarjotaan ajoissa, vältytään usein myöhemmältä ja kalliimmalta palveluntarpeelta.

Riittävä resurssointi liittyy myös henkilöstön jaksamiseen ja hyvinvointiin. Arviointikertomuksessa on kiinnitetty huomiota sairauspoissaoloihin. Hälyttävää on sekin, että lisääntyneet ovat pitkät sairauslomat ja suurimpina syinä ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja mielenterveyden häiriöt. Samoin idea- ja kehityskeskustelujen toteutumiseen ja henkilöstön kouluttautumiseen on syytä kiinnittää huomiota.

Arviointikertomus on hyvä kurkistusikkuna siihen, mitä kunta on aiemmin tehnyt. Se on hyvä dokumentti näin ollen etenkin uusille valtuutetuille. Samalla se peilaa sitä, mitä pitää tehdä tulevaisuudessa. Lähtien jo siitä, että tämänkertaisen arviointikertomuksen pohjalta on selvää, että tavoitteiden olisi oltava selkeämmin mitattavia ja seurattavia. Tämäkin osoittaa sen, että opittavaa on vielä jäljellä. Toinen hyvä esimerkki on yhdyskuntalautakunnasta: kun Lempäälässäkin rakennetaan lähitulevaisuudessa entisestään – yläkoulu, kirjasto ja Lempäälä-talo – on tarkastuslautakunnan ehdotus rakennusinvestointien tuottamista vuotuisista kustannuksista sekä korjaustarpeiden muutamaa vuotta pitemmällä tähtäimellä miettimisestä erinomaisen hyvä.

Tiukasta menokurista huolimatta Lempäälän yrittäjämyönteisyys, asukkaiden osallistaminen ja tulevat investoinnit lupaavat hyvää. Haluan valtuustoryhmämme puolesta kiittää tarkastuslautakuntaa. Tämän arviointikertomuksen ja siihen annettavien vastausten pohjalta uskon, että Lempäälä on entistä paremmin kuntalaisiaan palveleva ja suunnitelmallisemmin toimiva kunta.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *